Kylänpää on Särkijärven kantatila n:o 1. Byända. Vuonna 1545 mainitaan isäntänä Heikki Tavast. Kylänpää on rustholli viimeistään 1600-luvun alussa. Rustholli tai ratsutila (ruots. rusthåll) oli maatila, jonka tehtävänä oli verohelpotusten vastikkeeksi pitää kruunun palveluksessa armeijan ratsumiestä sekä tämän hevosta. Ratsutilojen perustaminen liittyi Kaarle XI:n toteuttamaan ruotujakolaitokseen. Lähes koko ruotujakolaitoksen olemassaolon aikana, 1600-luvun lopulta vuoteen 1808 saakka, ratsutilan tuli varustaa asekuntoinen mies ja hevonen ratsupalvelukseen kuninkaan käskystä sotaa varten.
Velkaantuminen johti talon siirtymisen Porvoon kauppiaille. Raatimies Joachim Schröder omisti tilan 1691-1726. Hänen jälkeensä tuli neiti Catarina Schröder ja sitten kauppias Henrik Schröder. Vuonna 1839 on Porvoon tuomiorovasti Magnus Alopaeus eronnut virastaan ja muuttanut Kylänpäähän. Vuodet 1845-1886 tila kuului Forsskåhlin suvulle. Ensin oli omistajana luutnantii (myöh. kapteeni) Anders Forsskåhlin poika, samanniminen vääpeli ja sitten hänen poikansa vänrikki Carl Arvid Forsskåhl.
Päärakennuksen runko on peräisin 1700-luvun lopulta. Sitä on uusittu 1838 ja 1895, josta se on nykyasussa.
Kartanosta lohkottiin 1920 peräti 5 torppaa tai mäkitupaa. Tila oli suurimmillaan 530 hehtaaria. Jatkosodan jälkeen erotettiin karjalaisille jonkin verran maita.
1930-luvulla kartanossa oli 7 hevosta, 40 lypsylehmää ja 100 kanaa sekä traktori. Tänä päivänä tilalla asuu kolme ponia, kahdeksan alpakkaa, viisi kanaa ja kukko sekä kissoja ja koiria. Myös traktori ja kottikärryt löytyy.
Lähde: Huuvarin-Särkijärven Kyläkirja, toim. Ilmo Kekkonen